yksityishenkilöiden välisen merkittävän vahingonkorvauksen, kauppahinnanpalautuksen tai muun vastaavan velan järjesteleminen olisi kokonaisuutena arvioiden kohtuutonta.
Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan saneerausvelalla tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen hakemuksen vireilletuloa, mukaan luettuina vakuusvelat sekä velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä (saneerausvelkana ei kuitenkaan pidetä velallisen perustaman eläkesäätiön vastuuvajausta).
Konkurssivertailu (velkojien etua koskeva testi)
direktiivin 2014/59/EU 1 artiklan 1 kohdan ensimmäisessä alakohdassa lueteltuja muita rahoituslaitoksia ja yhteisöjä;
Velkajärjestely voidaan myöntää kenelle tahansa luonnolliselle henkilölle riippumatta siitä, harjoittaako hän tai onko hän harjoittanut elinkeino- tai liiketoimintaa, käsiteollisuutta tai itsenäistä ammattitoimintaa. Velkajärjestelylain soveltamisala on siten direktiivissä edellytettyä laajempi.
Selostettu esteperuste on sekä sanamuodoltaan että esitöissä annettujen soveltamisesimerkkien valossa laaja. Direktiivistä ei löydy säännökselle sellaista vastinparia, joka oikeuttaisi saneerauspuitteistoon pääsyn epäämisen, sillä säännöksessä ei ole kysymys esimerkiksi elinkelpoisuusarviosta. Tältä osin direktiivi edellyttää lainsäädännön muuttamista varhaisen saneerausmenettelyn osalta.
Tieto siitä, monelleko konkurssiin asetetulle velalliselle oli vahvistettu saneerausohjelma varhaisessa saneerausmenettelyssä, on mahdollista yhdistellä Tilastokeskuksen keräämistä tiedoista. Tämä vaatii erillisiä yrityskohtaisia hakuja.
edellä 11 artiklan 1 kohdan b alakohdan ii alakohdassa säädettyjä eri mieltä olevien velkojaryhmien uudelleenjärjestelyyn pakottamista koskevia edellytyksiä väitetysti rikottiin.
Artiklassa edellytetty tiedonkeruu ja -raportointivelvollisuus sopisi luontevasti Tilastokeskuksen tehtäviin. Tilastokeskus tilastoi jo nykyään 29 artiklan 1 kohdassa tarkoitettuja tietoja, joten lainsäädäntöä ei ole tarpeen muuttaa eikä uusia järjestelmiä luoda artiklassa vaadittujen tietojen keräämiseksi. Osa vaadituista tiedoista edellyttää kuitenkin, että Tilastokeskuksessa tietoja yhdistellään uudella tavalla.
Velkajärjestely Lisäsuoritusvelvollisuusasianosaisten osapuolten äänestysryhmien enemmistö edellyttäen, että ainakin yksi näistä ryhmistä on vakuudellisten velkojien ryhmä tai maksunsaantijärjestyksessä tavallisten vakuudettomien velkojien edellä, tai jos tämä ei toteudu,
Direktiivin 23 artiklan 4 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jättää tiettyjä velkatyyppejä veloista vapauttamisen ulkopuolelle tai rajoittaa mahdollisuutta veloista vapauttamiseen taikka säätää niitä koskevasta pidemmästä vapauttamisajasta silloin, kun tällaiset poissulkemiset, rajoitukset tai pidemmät ajanjaksot ovat asianmukaisesti perusteltuja. Kohdan b alakohdassa mainitaan nimenomaisesti esimerkkinä rikosoikeudellisista seuraamuksista johtuvat tai niihin liittyvät velat.
Yrityssaneerauslain 29 §:n 1 momentin mukaan velallisella säilyy menettelyn alkamisen jälkeenkin valta lähtökohtaisesti määrätä omaisuudestaan ja toiminnastaan, mikäli yrityssaneerauslaissa ei toisin säädetä. Kyseiset poikkeukset eivät ole ristiriidassa direktiivin kanssa. Yrityssaneerauslaki vastaa artiklan 1 kohtaa.
haettujen tai aloitettujen menettelyjen lukumäärä, jos aloittamisesta säädetään kansallisessa lainsäädännössä, ja vireillä olevien tai lopetettujen menettelyjen määrä;
Velkajärjestelylain 25 §:n 3 momentin mukaan velkaan on sovellettava velkojan kannalta lievintä 1 momentin mukaista keinoa, joka riittää korjaamaan velallisen taloudellisen tilanteen. Velan määrää voidaan alentaa tai velan maksuvelvollisuus poistaa kokonaan vain, jos velkajärjestelyä ei muuten voida toteuttaa.
(v) Yrityssaneerauslain 42 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä siitä, onko velallisen toimintaa tarkoitus jatkaa ja missä laajuudessa, sekä tähän mahdollisesti liittyvistä yritysmuodon, yhtiöjärjestyksen, sääntöjen tai yhtiösopimuksen taikka yrityksen organisaation muutoksista. Lisäksi 42 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan saneerausohjelmassa tulee määrätä henkilöstöä koskevista järjestelyistä.
Artiklan 4 kohdassa ei poikkeusperusteena erikseen mainita tilannetta, jossa velallinen on vasta esitutkinnassa tai syytteessä rikoksesta, josta saattaa seurata maksuvelvollisuus, tai jossa velallinen on jo tuomittu rikoksesta, mutta maksuvelvollisuutta koskevaa kysymystä ei ole vielä ratkaistu. Toisaalta artiklan 4 kohdan luetteloa ei ole tarkoitettu tyhjentäväksi. Edellä esitetysti myös 10 §:n 2 kohdan säännös on perusteltu yleisen yhteiskuntamoraalin ylläpitämiseksi. Erityisesti silloin kun kysymys on velallisen epärehellisyydestä tai muusta velallisen rikoksesta, ei velkajärjestelyä yleensä voida myöntää ennen kuin rikosasia ja siitä johtuva maksuvelvollisuus on lainvoimaisesti ratkaistu. Toisaalta esitutkinnan vireilläolo tai velallisen syytteeseen asettaminen ei aiheuta velkajärjestelyn estettä, jos epäillystä rikoksesta ei voi seurata maksuvelvollisuutta tai jo etukäteen on ilmeistä, että säännöksessä edellytetty kokonaisharkinta johtaa velkajärjestelyn myöntämiseen. (HE 83/2014 vp s. 52) Käytännössä 10 §:n 2 kohdan esteperustetta on sovellettu melko harvoin. Jos velkajärjestelyhakemus on hylätty 2 kohdan nojalla ja velallista vastaan nostetut syytteet hylätään tai vahingonkorvausta ei tuomita maksettavaksi, velallinen voi hakea velkajärjestelyä uudelleen rikosasian tultua lainvoimaiseksi.
Artiklan 3 kohdan mukaan jäsenvaltiot voivat jättää tämän direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle 1 kohdassa tarkoitetut menettelyt silloin, kun ne koskevat velallisia, jotka ovat muita kuin 2 kohdassa tarkoitettuja rahoituspalveluja tarjoavia rahoitusyhteisöjä, joihin sovelletaan erityisiä järjestelyjä, joiden mukaan kansallisilla valvonta- tai kriisinratkaisuviranomaisilla on vastaavat laajat valtuudet puuttua niiden asioihin kuin ne valtuudet, joista säädetään unionin ja kansallisessa lainsäädännössä 2 kohdassa tarkoitettujen rahoitusyhteisöjen osalta. Jäsenvaltioiden on ilmoitettava näistä erityisistä järjestelyistä komissiolle.
A) Yrityssaneerauslain 18 §:n 1 momentin mukaan vakuusvelkojalla on 17 §:ssä säädetyn kiellon estämättä oikeus saada maksu velan ehtojen mukaisista, hakemuksen vireilletulon jälkeen erääntyvistä koroista ja muista luottokustannuksista. Velkoja ei voi saattaa voimaan ehtoa luottokustannusten ennenaikaisesta maksamisesta.
Direktiivi kieltää ainoastaan perintä- ja täytäntöönpanotoimet, ei velallisen omaa vapaaehtoista maksua johdanto-osan kappaleen 39 mukaisesti. Puheena olevalla säännöksellä ei voida katsoa olevan merkitystä perintä- ja täytäntöönpanokiellon kannalta.
E) Yrityssaneerauslain 18 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan maksukiellon estämättä on maksettava velallisen lapselle suoritettava elatusapu siltä osin kuin elatusavulla olisi ollut etuoikeus hakemuksen vireille tullessa toimitetussa ulosmittauksessa.
Mitä tulee ensiksi yrityssaneerauslain vaatimukseen siitä, että kaikkien puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä kaikkien tunnettujen velkojien saatavista, lähtökohtana tulee huomata, että 11 artiklan 1 kohdan ensimmäinen alakohta asettaa jäsenvaltioille vain vähimmäistason edellytyksistä, joilla uudelleenjärjestelyohjelma voidaan pakkovahvistaa. Tämä ilmenee muun muassa 1 kohdan johdantolauseen sanasta ”ainakin”. Tämän vuoksi yrityssaneerauslain 54 §:n 2 kohdan mukaista edellytystä siitä, että puolesta äänestäneiden velkojien saatavat edustavat vähintään viidennestä tunnettujen velkojien saatavista, ei voida pitää direktiivin kieltämänä.